Skip to main content

Apuraha- selvistystentiivistelmät

TIIVISTELMÄT VUONNA 2017 MYÖNNETTYJEN APURAHOJEN KÄYTÖSTÄ LAADITUISTA SELVITYKSISTÄ


1.KALUSTEIDEN SUUNNITTELU, VALMISTUS
Petri HäkkinenLapsen kasvaessa lapsen koon mukaan muuntuva lastentuoli
Projektin tavoitteena oli tuolin jatkokehittäminen tuotantoon valmiiksi tuotteeksi. Apurahan avulla suunnitelmat saatiin vietyä loppuun, ja tuolille etsitään tällä hetkellä valmistajaa. Tuotekehityksen aikana testattiin tarkoitukseen sopivia materiaaleja ja tarvittavia toimintoja. Suurimman haasteen asettivat lasten syöttötuoleja koskevat tiukat standardit, joiden noudattaminen oli ensiarvoisen tärkeää. Tuolin osien rakenteita hieman muutettiin, ja tuoliin suunniteltiin lisäosa, jonka ansiosta tuoli läpäisee vaadittavat EU-standardin mukaiset testaukset. Suunnittelu toteutettiin 3D-mallinnuksena, ja lisäosasta toteutettiin vanerinen prototyyppi testausta varten. Tuolin tuotantoon viemiseksi löytyi myös yhteistyökumppaniyritys. Sopivan valmistajan löydyttyä aloitamme tuolin markkinoinnin yhdessä yhteistyökumppaniyrityksen kanssa. Lopulliset käytettävät materiaalit ja rakenteet määritellään tulevan valmistajan kanssa yhteistyössä. Tuoli tulee myyntiin vuoden 2018 aikana. Apuraha käytettiin tuolin tuotekehitykseen sekä prototyyppien valmistukseen ja testaukseen
Kasviportaat OyUudentyyppisen pystysuuntaisen viherkasvien kasvatusjärjestelmän ja modulaarisen huonekalun: 1) tuotantomuottien viimeistely ja massavalmistuksen aloitus MPV-vaiheen jälkeen, 2) kasviportaan patentin hakeminen kohdemaissa, 3) tuotteen esittely ja myynti Habitare 2017 -messuilla, 4) seuraavan tuoteversion suunnittelu
Kasviportaat Oy on osittain Huonekalusäätiön tuella suunnitellut ja valmistanut uudenlaisen pystysuuntaisen viherkasvien kasvatusjärjestelmän ja modulaarisen huonekalun, joka toimii kodin, toimiston tai vaikka ravintolan puutarhana, elävänä sisustuselementtinä ja sisäilmaa puhdistavana laitteena. Kehitetyn pystysuuntaisen vesiviljelyjärjestelmän ytimessä ovat Suomessa keksitty ja patentoitu Kasviporras eli Plantsteps®-kasvatuskanava ja yhteen liitettävä moduuli, joilla on helppo koota ylös nousevia, monimuotoisia, pieniä ja suuria viherseinärakenteita sekä sisäpuutarhoja. Huonekalusäätiön myöntämän apurahan tukemana yhtiö on pystynyt tekemään tuotantokelpoisen tuotemallin ja valmistustyökalut sekä aloittamaan tuotevalmistuksen Suomessa ja myynnin kansainvälisesti. Apurahalla yhtiö on pystynyt myös laajentamaan IPR-suojauksia kattamaan uusia maita. Uuden huonekalun eli Supragarden®-viherseinäjärjestelmän valmistus ja myynti alkoivat heinäkuussa 2017.
Mikko KenttaTuoteperheen laajentaminen ja uusien tuotteiden kehittäminen prototyypistä tuotteeksi
Apuraha mahdollisti tuotekehitykseen perehtymisen pitkäjänteisesti ja keskittyen. Prototyyppien valmistamisella ja jatkokehityksellä päästiin hienoihin lopputuloksiin, ja lopullisen tuotteen kehittely on viimeistelyä vaille valmis. Uusi tuote saadaan esiteltyä Habitaressa 2018. Tuote on kalustemarkkinoille tarpeellinen lisäys, ja sen yksityiskohdat voidaan monistaa moniin muihin tuotteisiin. Tuotekehitykseen panostettu aika ja materiaalit ovat tärkeässä osassa hyvin suunniteltua, sarjavalmisteista tuotetta. Tuotteessa kaikkien osa-alueiden tulee olla viimeistelty ja suunniteltu niin, että käytettävyyteen ja valmistettavuuteen ei jää mitään epäselvyyksiä tai heikkoja kohtia. Tuote on myös suunniteltu niin, että se voidaan lähettää pienessä paketissa ja kasata vastaanottajan luona tukevaksi kokonaisuudeksi. Tämä tehostaa sekä kuljetusta että varastointia tehtaalla ja jälleenmyyjällä. Lopullinen tuote valmistuu alkuvuonna 2018, jolloin se voidaan myös kuvata studio-olosuhteissa. Apuraha kattoi tuotteen suunnittelutyön, materiaalit ja prototyyppien valmistuksen.
Lahden AmmattikorkeakouluLahden ammattikorkeakoulun uuden NiemiCampuksen kalusteiden testaus ja prototypointi
Vuoden 2017 aikana jatkettiin käynnissä olevaa NiemiCampus-projektia. Kolmesta erillisestä Muotoilu- ja taideinstituutin suunnittelemasta tuotteesta tehtiin tekniset piirustukset LAMKin tekniikan alalla. Standardien mukaiset testaukset toteutettiin LAMKin FuMaTec-kalustelaboratoriossa. Työvaiheet toteutettiin pääasiassa kevään ja kesän 2017 aikana.

Tekninen piirustus toteutettiin oppilasprojektina Solidworks-ohjelmalla. Tekninen piirustus kesti suhteellisen kauan johtuen tuotteiden monista yksityiskohdista ja monimutkaisista rakenteista. Tuotteiden standardien mukainen testaus suoritettiin LAMKin kalustelaboratoriossa. Jakkaran ja työpöydän testaamiseen ja määrittelyyn sovellettiin standardia EN 16139 (“Furniture – Strenght, durability and safety – Requirements for non-domestic seating”) sekä jakkaralle standardia EN 1728” (“Furniture – Seating. Test methods for the determination of strength and durability”). Työpöydälle ei suoritettu mekaanisia testauksia, koska tuote todettiin standardin mukaiseksi jo esitutkimuksessa. Whole-sohva testattiin standardin EN 16139 (2013) mukaisesti (“Furniture – Strenght, durability and safety – Requirements for non-domestic seating, testitaso L1”). Kaikki tuotteet läpäisivät testaukset. Jakkaran testauksessa tuli esille muutamia kehitysehdotuksia, joita käydään vielä läpi Muotoilu- ja taideinstituutin muotoilijoiden kanssa. Vuoden 2017 aikana Muotoilu- ja taideinstituutissa on suunniteltu tulevalle NiemiCampukselle myös uudentyyppisiä “tila tilassa” -konsepteja.
Samuli NaamankaClash-huonekalutuotesarjan täydentäminen kodinkalustesarjaksi sopivaksi ja sarjan lanseeraus Helsinki Design Weekin aikana.
Apuraha on käytetty haetun mukaisesti. Clash-sarja on täydentynyt 300-sarjan tuotteilla: sleds-tuoli Clash 330, puujalkainen yleistuoli Clash 331, puujalkainen baarijakkara Clash 339 ja puujalkainen jakkara Clash 337. Samuli Naamanka lanseerasi oman tuotemerkkinsä NAAMANKA (www.naamanka.fi) Habitare-messuilla 2017. Uutuudet esiteltiin messuilla, ja ne saivat hyvää palautetta. Huonekalusäätiön apuraha käytettiin tuotesarjan suunnittelutyöhön. Hankkeen kustannukset pysyivät hakemuksessa esitetyn budjetin raameissa. Seuraavaksi Naamanka- brändi on esillä Tukholman huonekalumessuilla ja arvostetussa Palazzo Littassa Milanon designviikoilla. Tarkoitus on täydentää Clash 300 -sarjaa konferenssituolilla ja lounge-tuolilla.
Kasper NymanUuden suomalaisen huonekalubrändin nimeltään "SUPPLY" perustaminen ja lanseeraaminen syksyllä 2017 Helsinki Design Weekin yhteydessä
Apuraha käytettiin OBBY-sohvan komponenttien valmistukseen, verhoiluun ja materiaaleihin sekä Habitare-messujen osallistumismaksuun ja messuosaston rakenteisiin. Sohvan metallirungon metallikomponenttien ja sohvan rungon päivityksen jälkeen valmistutin rungon Suomen kenties parhaassa prototyyppipajassa, Selki-asemalla. Siellä pystyin vielä yksityiskohtaisesti käymään hitsaajan kanssa läpi eri kiinnitysvaihtoehtoja ja lopulliset putkiosien dimensiot. Käsinojat ovat taivuttettuja, 4 millimetriä paksuja metallikomponentteja. SBA Interior Oy laserleikkasi käsinojalle aihion. Verhoilu, vaahtomuoviosat ja vanerikomponentit on valmistettu ja kaavoitettu tiiviissä yhteistyössä Verhoomo Pro -yrityksen kanssa. Haastavin osuus verhoilussa oli selkänojan kulmien pyöristys ja muotoilu. Kankaana käytettiin Kvadratin Tonus 4 - 0216 -kangasta.

Sohvan ja uuden brändin lanseeraaminen tapahtui Helsinki Design Weekin aikana Habitaressa. Osallistuin Habitareen Simo Serpolan kanssa jaetulla 25 neliömetrin osastolla, joka sijaitsi The Block -alueella. Habitaressa vastaanotto tuotteelle oli valtavan hyvä. Suomeen ja Habitare-messuille kutsuttu Mujin toimitusjohtaja Masaaki Kanai valitsi ja palkitsi sohvan virallisesti messujen kiinnostavimmaksi tuotteeksi. Myös Finnish Design Shop valitsi sohvan messujen parhaimmistoon. Lisäksi ammattilaisten ja kuluttajien kiinnostus oli suurta ja kannustaa jatkamaan Supplyn ja uusien tuotteiden kehittämistä. Tällä hetkellä sohvan tuotantoketjua Suomessa viimeistellään. Sohvan tuotanto pyritään saamaan järjestettyä tämän vuoden loppuun mennessä ja uusi nollasarja valmistamaan ensi vuoden alussa. Tavoitteena on aloittaa sohvan jälleenmyynti Supply-yrityksen kautta vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla.
Tuulia PenttiläKalustemallisto pienten kotien lähtökohdista: kokoelman suunnittelu, hahmomallien ja prototyyppien toteutus, mallien tuotekehitys, malliston nollasarjan toteutus
Apurahalla edistettiin kolmen kalusteen suunnittelu- ja kehitystyötä. Apuraha kattoi osittain malliston suunnittelun, tuotekehityksen ja prototyyppien valmistuksen. PLAIN-mallisto tarjoaa ratkaisuja pienten kotien haasteisiin, ja se lanseerataan syksyllä 2018. Kokoon taittuvan pöydän tuotekehitys tähtäsi keveään rakenteeseen. Tein kuusi prototyyppiä eri mallivariaatioista. Tutkin vaihtoehtoisia ripustustapoja ja testasin useita materiaaleja, niiden venymää, taivutusominaisuuksia ja kulutuksen kestoa. Lopullisessa mallissa sain ratkottua kaikki pöydälle asettamani kriteerit. Suunnittelin mallistoon myös uuden rakenteen piensäilytykseen soveltuvalle kaapille. Tutkin erilaisia ratkaisuja pienen säilytyskalusteen avattavuuteen. Tuotekehitys tähtäsi parannuksiin käytettävyydessä ja muotoilussa. Kehitin mallin, joka helpottaa kaapin sijoittelua ahtaissakin kohteissa. Kevyt ja monikäyttöinen PLAIN-koppa syntyi ohutviiluvanerin ominaisuuksia tutkimalla. Jatkoin rakennekokeiluja ohutviiluvanerilla tavoitteena löytää edullinen valmistustekniikka ripustettaville säilytyskalusteille. Toteutin muotit kolmelle sisäkkäin pinoutuvalle koolle. Lopullisen mallin rakenne on saatu tuotantoteknisesti mutkattomaksi, ja malli soveltuu piensarjatuotantoon.
Anni Pitkäjärvi, Hanna Kaarina HeikkiläUudenlaisten viilupuristettujen tuotteiden mahdollisuuksien tutkiminen, toteuttaminen ja tuotantoon saattaminen
Apuraha käytettiin viilupuristettujen tuotteiden mahdollisuuksien kartoittamiseen ja tekniikkaan tutustumiseen sekä tuoteperheen kehittelyyn ja suunnitteluun. Apurahalla toteutettiin tuoteperheen suurin kaluste, Piilo-kaappi.

Apuraha mahdollisti tarkemman perehtymisen viilupuristetekniikkaan sekä koepuristeiden, etenkin lopullisen kaapin, ja muiden tarvittavien osien valmistuksen. Tavoitteena oli löytää ja ymmärtää tehokkaita tapoja hyödyntää tekniikkaa parhaalla mahdollisella tavalla uusien ja laadukkaiden kalusteiden valmistuksessa, etenkin uusien tuotteiden suunnittelussa tulevaisuudessa. Projekti jatkuu edelleen, ja neuvottelut kalusteen teollisesta valmistamisesta ovat käynnissä tanskalaisen kalustefirman kanssa.
Meri-Tuuli Porras, Kaisa Jäntti, Arja RantasaloInnovoida ja tuotteistaa täysin uudenlainen sisätiloihin soveltuva konsepti, jossa moderni muotoilu ja elävät viherkasvit yhdistyvät hyvinvointia ja viihtyvyyttä edistäväksi oleskelukeitaaksi
Hankkeen tarkoituksena oli suunnitella ja toteuttaa viihtyisä viher- ja oleskelukeidas julkitilaan. Projekti on edennyt suunnittelusta prototypointivaiheeseen, jonka apuraha meille mahdollistaa. Viherkeidas rakentuu osista, joita on kahta erilaista: kehikko, jota pitkin köynnöskasvit kasvavat muodostaen katoksen ja tilaa rajaavan viherverhon sekä pehmeät istuimet, joissa on myöskin paikka istutuksille. Konseptista tullaan teettämään malli, jolle etsitään vuoden 2018 aikana näyttelypaikka. Suunnitelma on kehittynyt vuoden aikana melko taiteelliseen suuntaan. Lopullisen prototyypin odotamme olevan teosmainen tila tilassa -ratkaisu, jolle tavoitteenamme on löytää pysyvä sijainti.
Pro PuuInnovatiivisten ajatusten ja ilmaisutekniikoiden löytäminen valokalusteiden ja -sisustuselementtien toteuttamiseksi rakenteissa, sisustuksessa ja ulkovalaistuksessa
Puurakentamisen vahvan nousun myötä Pro Puu on tehnyt aloitteen uusien valaistusideoiden tuomiseksi puusisustukseen. Tavoitteena on ollut löytää innovatiivisia ajatuksia ja ilmaisutekniikoita valokalusteiden ja -sisustuselementtien toteuttamiseksi rakenteissa, sisustuksessa ja ulkovalaistuksessa. Erilaiset valaistuskomponentit ja kiintokalusteet ovat tuoteryhmiä, joille puu lisää oman erityisarvonsa ekologisena materiaalina. Yhdistys tarjoaa kutsutuille osallistujille käyttöön koko ammattiosaajien verkostonsa ja kontaktinsa uusimman valaisutekniikan edustajissa. Näin puumateriaalien ja erilaisten työstötekniikoiden ulottuville pääsevät sellaisetkin suunnittelijat, joilla ei ole aiemmin ollut vahvaa suhdetta tähän aiheeseen ja puumateriaaleihin. Kutsuimme suunnittelijoita, muotoilija, taiteilijoita ja puuseppiä mukaan suunnittelu- ja näyttelyprojektiin. Mukaan lähtivät Tapio Anttila, Martin Czurgel, Kalle Helminen, Soila Hänninen, Kirsi Ihalainen, Tapio Kangasniemi, Taina Kääminen, Pauli Lindström, Janne Mujunen, Irina Pått, Alpo Siitonen, Kirsti Taiviola, Harri Talvio, Kasper Tammela, Markku Tonttila, Katri Virtalaakso ja Oliver Walter. Järjestimme 22.9.2017 klo 14 alkaen info- ja keskustelutilaisuuden aiheesta Häfelen toimitiloissa. Valon käytöstä ja merkityksestä sisustuksessa ja kalustuksessa oli kertomassa sisustusarkkitehti Tapio Anttila. Lisäksi Häfelen edustajat esittelivät uusimpia valaisuratkaisujaan. Näyttelyn avajaiset pidettiin perjantaina 3.11.2017. Näyttely avautui yleisölle maanantaina 6.11. ja jatkui marraskuun loppuun asti. Puumateriaalien ja erilaisten työstötekniikoiden ansioista näyttelyssä oli runsaasti erilaisia valaisinratkaisuja.
Antti TuomiFlat-pack (osina toimitettava kaluste) -kalusteiden tuotekehitys
Huonekalusäätiön apurahalla on edistetty kahden flat-pack-tuotteen ja yhden -tuoteperheen kehitystyötä rakenteellisten ideoiden ja tietokonevisualisointien pohjalta aina messuilla esiteltäviksi prototyypeiksi asti. Ensimmäisessä vaiheessa tutkittiin ideoiden toimivuutta niin käytettävyyden kuin visuaalisuudenkin näkökulmasta kustannustehokkaita 1:1-malleja rakentamalla ja testaamalla. Toisessa vaiheessa toteutettiin (ja parhaillaan toteutetaan) prototyyppejä alihankintana kotimaisten valmistajien kanssa. Tavoitteena on ollut löytää jokaiselle tuotteelle (tai tuoteperheelle) oikea valmistaja ja valmistusmenetelmä piensarjatuotannon näkökulmasta. Vuoden 2018 messuilla esiteltävät prototyypit tulevat valmistumaan joulukuun 2017 ja tammi-helmikuun 2018 aikana.
Maiju UskiSäilytyskaapin prototyypin valmistaminen ja messuille osallistuminen
Apurahalla teetettiin säilytyskalusteen prototyyppi ja osallistuttiin Habitare-messuille Helsingissä syyskuussa 2017. Säilytyskalustesarjan suunnittelu alkoi tutkimalla tämän päivän kotien ja julkitilojen tarpeita. Tarvetta tuntui olevan irtokalustemaisille säilytyskalusteille, jotka eivät vaadi seinäkiinnitystä ja soveltuvat myös pieniin tiloihin. Näistä lähtökohdista suunnittelin säilytyskalustesarjaa, josta ensimmäisenä toteutin eteisen naulakkokalusteen. Se oli ensiesittelyssä Habitare-messuilla syyskuussa 2017, jossa minulla oli osasto The Block -alueella. Osastolla oli esillä myös suunnittelemani tarjoiluvaunu ja astioita. Prototyypin teettämisen ja valokuvauttamisen lisäksi apurahalla tuettiin messuosallistumisen kustannuksia. Naulakkokaluste sai messuilla hyvän vastaanoton niin alan ammattilaisilta kuin kuluttajilta. Palautteesta kävi ilmi, että ajatukseni kyseisen tyyppisten kalusteiden tarpeesta osui oikeaan. Myös muut esillä olleet prototyypit saivat hyvää palautetta, ja ihmiset olivat kiinnostuneita niistä. Jatkan säilytyskalustesarjan suunnittelua messupalautteen huomioon ottaen.
2. KONE- JA LAITEHANKINNAT, TYÖKALUJEN VALMISTAMINEN
Tommi AlataloJigien 3D-tulostus, työskentely-, valmistus ja materiaalikulut
Tarkoituksena oli testata sekä soveltaa 3D-skannausta ja 3D-tulostusta puusepän alan jigien rakennuksen apuna monimutkaisissa ja erityistä kestävyyttä vaativissa kohteissa. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat erilaiset tartuntaimukupit, joissa rakenteiden, kuten imukanavien ja pienten detaljien toteutus muulla kuin tulostamalla on joko mahdotonta tai työlästä. Testattavana oli projektin aikana myös muunlaisia tulostuksia, kuten kartioalipainesuutinta, pienoismallia ja täysin toimivaa RST:stä tulostettua ikkunan sulkijaa. Jokainen tuloste onnistui ja osoittautui toimivaksi. RST:n tulostus on kuitenkin vielä todella kallista.

Tutkimukseni alkoi vierailemalla alan messuilla sekä kartoittamalla eri valmistajien laatua, hintaa ja materiaaleja. Tekijöitä löytyy Suomesta ja ulkomailta paljon, mutta laatu vaihtelee. Harkitsin myös oman koneen ostoa, mutta päädyin tulostuspalveluihin alan nopean kehityksen vuoksi. Oman koneen käyttö myös vaatisi paljon opettelua.

Yhteistyö tulostajien kanssa oli hedelmällistä, sillä opin lisää materiaalien ominaisuuksista ja sitä kautta suunnitteluvaiheesta: miten ja missä säästää. Käytin pääosin Suomalaisen 3D-Formtecin palveluita, koska heidän kanssaan yhteistyö sujui hyvin jo alusta alkaen. Testasin apurahatutkimusprojektissani myös 3D-skannausta, mutta jigin rakennuksessa siitä ei varsinaista hyötyä löytynyt.

Tulostuksen tuomat mahdollisuudet tuovat etuja kaiken kokoisille yrityksille. Verstaalla on vain ensin opeteltava jokin mallinnusohjelma. Tämän jälkeen on mahdollisuus tuottaa millin kymmenyksien tarkkuudella työkaluja, koneiden osia tai esimerkiksi puusepän tuotteeseen heloja.
Timo Hoisko, Matti KorpelaTuotekehityslaboratorion rakentaminen ja tehostaminen roboteilla
Laboratorion rakentaminen ja hankintaprosessi aloitettiin kartoittamalla markkinoilla olevia robotteja ja tutkimalla olemassa olevia ratkaisuja. Pitkän etsinnän jälkeen vesileikkauspuolelle löytyi valmis vesileikkaussolu, jonka hankinta on vielä käynnissä. Solu sisältää uuden sukupolven robotin, jonka ohjelmointi on mahdollista 3D-ohjelman välityksellä. Lisäksi soluun kuuluu korkeapaineveden putkistoa, suojausympäristö ja muuta oheismateriaalia. Myönnetty apuraha käytetään solun hankkimiseen vuoden 2017 loppuun mennessä. Puumateriaalien työstösoluun on löydetty käyttöön soveltuvia työkaluja, joiden hankinnasta on alustavasti sovittu. Hankinnat puusolun rakentamiseen voidaan kuitenkin aloittaa vasta, kun vesileikkaussolu saadaan kokonaisuudessaan valmiiksi. Vesileikaussolun suuntaa antavat mitat ovat 3,5m x 4,9m x 3,5m. Robotin toimintasäde on noin 1,2m.
Living Spaces OyBiokomposiittikumi/silikonipuristusmuotin valmistaminen elementtirakenteisen huonekalusarjan pikaliittimen tuotantoversion valmistamiseksi
Vaahtomuoviin tai sen kaltaisiin pehmeisiin materiaaleihin tarkoitettua upotettavaa liitintä ei ole patentoitu, saati teollisessa tuotannossa. Living Spaces -suunnittelutiimin ensisijainen tavoite oli suunnitella sellainen huonekalusarja, jonka käyttötapojen määrä ylittää kaikkien aiempien huonekalusarjojen saavutukset. Tämän toteuttamiseksi valittiin elementtipohjainen rakenne, johon kehitettiin nopein mahdollinen liitintyyppi: magneettikapseliliitin. Liittimen lopullinen testaaminen vaati sen toteuttamista lopullisella tuotantotavalla, eli valamalla liittimet muotteihin. Tämän jälkeen kyettiin testaamaan liittimen toiminta rakennettaessa pehmytelementeistä huonekaluja. Liittimien toiminnallisuus osoittautui suunnitelmien mukaiseksi. Liittimen kehitysversioita suunniteltiin neljä vuosien 2014–2016 aikana.
3. MESSUILLE TAI NÄYTTELYIHIN OSALLISTUMINEN TAI NIIDEN JÄRJESTÄMINEN
Fiskarsin käsityölästen, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta ONOMAGreetings from Suomi / Kesänäyttely 2017 Fiskarsin Ruukin Kuparipajalla 14.5.–24.9.2017 ja satelliittinäyttely TRE-konseptimyymälässä Helsingissä 7.–17.9.2017
Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta ONOMAn Greetings from SUOMI -kesänäyttely tarkasteli satavuotiasta Suomea monikulttuurisena, useiden suomalaisuuksien yhteisönä. 57 taiteilijan ja muotoilijan muodostama Fiskarsin ryhmänäyttely pureutui ajankohtaisesti suomalaisuuden tematiikkaan ja eri tulkintoihin. Arkkitehtien suunnitteleman näyttelypolun varrella nähtiin paikallista puusepäntaitoa, pienesineitä ja uniikkeja kalusteita. Näiden rinnalle sijoitetut nykytaiteen veistokset, maalaukset ja tilateokset loivat vuoropuhelua muotoilun, taiteen ja käsityön välille. Näyttelyn yhteyteen rakennettiin monipuolinen oheisohjelmisto työpajoineen. Helsingin satelliittinäyttelyssä pääpaino oli puisissa ja keraamisissa esineissä ja kalusteissa, ja se oli osa Helsinki Design Weekin ohjelmakokonaisuutta syyskuussa 2017. Apurahasta osa käytettiin näyttelyrakenteiden suunnitteluun ja valmistamiseen. Lisäksi sen avulla toteutettiin satelliittinäyttely teoskuljetuksineen.
Timo NiskanenHimmee-valaisintuotemerkin esiintyminen Pariisin Maison&Object-sisustusmessuilla 8.–12. syyskuuta 2017
Apurahan avulla osallistuimme ensimmäisen kerran Pariisin Maison&Objet-messuille syyskuussa 2017. Vastaanotto oli todella hyvä, ja saimme uusia jälleenmyyjiä Ranskasta ja Itävallasta. Olemme saaneet messukontakteilta tarjouspyyntöjä erilaisiin julkitilakohteisiin. Konkreettisten tulosten lisäksi saimme laajaa näkyvyyttä messuyleisön ja median silmissä. Brändin ja tunnettuuden rakentaminen on pitkäjänteistä työtä ja vaatii jatkuvaa esilläoloa markkinoilla ja messuilla. Aiommekin osallistua messuille uudestaan ensi syyskuussa.
4. MARKKINOINTIHANKKEET
Tamergo OyArmi Aktiivituolin kansainvälistämisen ja viennin aloittamisen tukeminen valmistamalla markkinointimateriaalia ja esittelytuotteita, osallistumalla messuille ja palkkaamalla myyntivoimaa sekä perustamalla myyntiprojekti
Apurahahankkeeseen yhdistettiin Tekesin projekti “Armi 2.0 Saksan markkinoille.” Lisäksi Armi Aktiivituolista kehitettiin yhteistyössä Tapio Anttilan kanssa päivitetty versio, joka soveltui mm. Norjan ja Japanin markkinoille.

Osa apurahasta käytettiin saksankieliseen ja englanninkieliseen materiaaliin. Kyse oli lähinnä materiaalista, joka tukee tuotteen lääkinnällisen laitteen statusta, sillä tuoli ei ole pelkästään huonekalu vaan myös lääkinnällinen laite. Osa rahasta käytettiin Armin muunneltavuuteen mm. Japanin markkinoille.

Apurahahankkeen puitteissa Jarkko Aura kävi esimerkiksi Saksassa ja Sveitsissä tapamaassa yhteistyökumppaneita ja esittelemässä tuotetta. Mukana olleet tuolit saatiin myytyä edustajille Saksassa. Kaiken kaikkiaan kansainvälisesti on luotu seuraavat yhteydet:

- Japaniin (Sendai) 4 kpl koekäyttöön toimijalle, joka on keskittynyt kuntoutukseen ja palvelutaloihin
- Saksaan 6 kpl testiin, myös ikäihmisten palveluihin
- Norjaan 4kpl (Trondheim), jossa testit ja mahdollisuudet markkinoille pääsyyn ovat näyttäneet erittäin hyviltä.
5. SOITTIMET
Janne MalinenSuomalaisen kitaranrakentaja Keijo Korelinin double-top-mallin klassisen kitaran tilaaminen.
Tilattu Keijo Korelinin double-top-mallin klassinen kitara valmistui ajallaan ja lunastettiin käyttöön apurahan turvin heinäkuussa 2017. Soitin on erinomainen äänenlaadultaan ja soitettavuudeltaan. Olen jo käyttänyt ja käytän jatkossa soitinta niin konserteissa kuin opetustyössä sekä koti- että ulkomailla ja vien näin eteenpäin Korelin-kitaroiden tunnettuvuutta.

www.jannemalinen.com
6. VALAISIMET
Simo SerpolaOLED-pohjaisen valaisinsarjan kehittäminen, tuotteistaminen ja markkinointi syksyllä 2017
Apurahalla kehitettiin, tuotettiin ja markkinoitiin OLED-pohjaista LIEKE-riippuvalaisinta, jonka tuotteistaminen on tällä hetkellä käynnissä. Suunnittelun ja tuotekehityksen aikana riippuvalaisinmalli kehittyi teknologian ja käytön kannalta tehokkaampaan ulkomuotoon apurahahakemuksessa esitetystä mallista. Habitaressa 2017 esitelty valaisinmalli antaa laajemmat mahdollisuudet konseptin vahvistamiselle jatkossa. Tällä hetkellä valaisinmallia aktiivisesti jatkokehitetään tuotannollisesti ja teknisesti sekä kehitetään kaupalliseksi tuotteeksi.
7. ALAN TOIMINTAEDELLYTYSTEN EDISTÄMINEN
Puuteollisuusyrittäjät ryRakastu suomalaiseen -kampanja
Puuteollisuusyrittäjät ry on aikaisemmin rakentanut Suomalainen huonekalu -sivuston, jota hyödynnettiin myös tässä kampanjassa. Tavoitteena oli tavoittaa kuluttajia ja kertoa, että kotimainen huonekalu on kestävä tuote, eli elinikäinen kumppani. Keinoina olivat Rakastu suomalaiseen -nettisivusto (huonekalujen Tinder), Facebook-mainokset valikoiduille kohderyhmille, radiomainokset Radio Suomipop -kanavalla, sekä Sanoman nettilehdissä mainostaminen. Tuloksena tavoitimme Facebookissa 400 000 ihmistä. Suosituin Facebook-kisa tavoitti 133 000 ihmistä. Nettisivulla www.rakastusuomalaiseen.fi oli huonekalu-Tinderissä noin 65 kuvaa, joissa kalusteista voi etsiä elinikäistä kumppania. Radiomainoksia oli kaikkiaan 119 kappaletta, jotka tavoittivat 25–54 vuotiaista arviolta 44 % eli noin 2 miljoonasta kuulijasta 917 000 kuulijaa.
8. MATKA-APURAHAT
Annika HyytiäOsallistuminen kutsuttuna esiintyjänä "2017 Advancements in Fiber-Polymer Composites Symposium" -tapahtumaan (Madison, WI, USA 15.–-16.5.2017)
Huonekalusäätiön matka-apurahan tarkoitus toteutui osallistumisena kutsuttuna esiintyjänä "2017 Advancements in Fiber-Polymer Composites Symposium" -tapahtumaan Wisconsinin Madisonissa, Yhdysvalloissa toukokuussa 2017. Esityksen aihe oli ”Sustainable Development – International Framework – Overview and Analysis in the Context of Forests and Forest Products – Policy with Business”.

Osallistuminen kutsuttuna esiintyjänä tapahtumaan "2017 Advancements in Fiber-Polymer Composites Symposium" Madisonissa, Wisconsinissa, Yhdysvalloissa toukokuussa 2017 aiheella ”Sustainable Development – International Framework – Overview and Analysis in the Context of Forests and Forest Products – Policy with Business”.
9. TUTKIMUS, KOULUTUKSEN EDISTÄMINEN TAI JÄRJESTÄMINEN, OPISKELU
Alvar Aalto -säätiöAlvar Aallon suunnittelemien sarjavalmisteisten huonekalujen ja muiden esineiden tutkimuksen loppuun saattaminen ja julkaiseminen
Saadun apurahan mahdollistamana on käynnistetty Alvar Aalto -museon esinekokoelmiin pohjaava valinta ja priorisointi, jonka tekee FM Kaarina Mikonranta.

Tutkimussuunnitelman laadinta ja arkistoaineiston selvitystyö ovat työn alla. Projektiin liittyvä Metropolia-ammattikorkeakoulun konservointiopiskelijoiden suorittama huonekalujen kuntokartoitusdokumentointi tehtiin syksyllä 2017. Tutkimus, aiheen rajaus ja aktiivinen kirjoitus- ja toimitustyö jatkuvat vuoden 2018 aikana. Tutkimuksen lopputuloksena julkaistaan Alvar Aalto -museon kokoelmiin perustuva julkaisu.
Salon Seudun AmmattiopistoStipendien jakaminen puualan perustutkinto sekä käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto (puuala) -koulutuksien opiskelijoille opiskelun tukemiseen
Salon Seudun Ammattiopisto kouluttaa sekä nuoria että aikuisia puualalle. Oppilaitoksessa on mahdollista opiskella puusepäksi ja huonekalupuusepäksi. Apurahalla tuettiin puualan perustutkinnon sekä käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon opiskelijoita stipendeillä, jotka jaettiin valmistujaisjuhlassa kesäkuussa 2017. 200 ja 100 euron stipendejä jaettiin yhteensä yhdeksälle opiskelijalle.
Jussi RuponenPuutuotetekniikan alan väitöskirjan viimeistely (Työn aiheena puun itseliimautuminen: ilman väliliima-aineita aikaansaatava pysyvä sidos puuaineskerrosten välillä)
DI Jussi Ruposen väitöskirjatyö ”Puun itseliimautuminen” tai ”ilman ulkoisia liima-aineita aikaansaatava pysyvä sidos puuaineskerrosten välillä ja kyseisen sidoksen ominaisuudet” käsittelee suomalaisen koivun itseliimautuvuusominaisuuksia sekä sorvattuna viiluna että sahatavarana. Viilujen kohdalla itseliimautuvuusmenetelmänä sovelletaan sopivan kostean viiluladelman kuumapuristamista vanerinkaltaiseksi tuotteeksi, kun taas massiivipuun kohdalla sovelletaan lineaarista kitkahitsausta. Molemmilla menetelmillä on saavutettu 9 MPa veto–leikkaus-lujuuksia. Työ tehdään pääasiassa Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa, Puunjalostustekniikan laitoksella, Puun materiaalitekniikan tutkimusryhmässä Espoon Otaniemessä. Työn valvoja on professori Mark Hughes. Lisäksi työn ohjaajina toimivat apulaisprofessori Lauri Rautkari ja post doc -tutkija Anti Rohumaa. Aalto-yliopistossa tehtävän työn ohella väitöskirjatutkimukseen sisältyy useita tutkijavierailuja eri maiden yliopistojen ja instituuttien laboratorioihin.
Katja VahtikariVaitöskirjatutkimus aiheena How to utilize the sorption properties of wood material in interiors?
Käytin minulle myönnetyn 4000€ apurahan kahden kuukauden kokoaikaiseen tutkimustyöhön, joka liittyi tiiviisti Aalto-yliopiston Biotuotteiden ja biosysteemien laitokselle (ent. Puunjalostustekniikka) tekeillä olevaan väitöskirjaani How to utilize the sorption properties of wood material in interiors? Työskentelyn päätavoitteeksi apurahakauden aikana muodostui tulosten esittely laajalle yleisölle. Alla on lueteltu julkaisut ja esitykset, joita työstettiin ja viimeisteltiin apurahakauden aikana:

- Tieteellinen tutkimusartikkeli The effect of wood anatomy on the moisture buffering capacity of wood material, osa tulevaa väitöskirjaa.
- Konferenssiartikkeli Moisture Buffering Hardwood Surfaces ISCHP 2017 (International Scientific Conference on Hardwood Processing) -konferenssiin.
- Konferenssiartikkeli Multidisciplinary teaching helps students to understand the context of building with bio-based materials COST 1303 Performance of bio-based building materials -loppuseminaariin.
- Seminaariesitys Tunne puusi Aallon energiatehokkuus-tutkimusohjelman Wood Life-hankkeen loppuseminaariin.
- Puupäivä-seminaarin osakokonaisuus Puu pintaa syvemmältä – Wood is more than meets the eye.
10. JULKAISUT, HISTORIA
Anttilanmäki-Kittilän asukasyhdistys ryAnttilanmäki elää – eläköön Anttilanmäki -kirjahanke
Huonekalusäätiön apurahaa käytettiin Lahden kultturihistoriallisesti arvokkaan Anttilanmäen ja Kittelän alueen historiateoksen laatimiseen ja painatukseen. Apurahan osarahoituksen turvin voitiin palkata Anttilanmäki elää – eläköön Anttilanmäki -teoksen kirjoittajaksi toimittaja Merja Åkerlind ja taittaja. Kirjassa on 335 sivua ja satoja kuvia ja karttoja. Kirjan 700 kpl:n painos on lähes loppuunmyyty.

Kirjan tuottamiseen osallistui asukkaista koostuva 10 hengen työryhmä, joka tallensi asukkaiden muistelmia ja valokuvia sekä ohjasi työn kulkua.

Toimittaja Åkerlind selvitti vanhojen yritysluetteloiden perusteella Lahden puusepänteollisuuden syntyhistoriaa. Osoittautui, että Anttilanmäki on ollut aikanaan varsinainen puusepänteollisuuden yrityshautomo. Alueella on toiminut 65 puusepän yritystä, joista on kehittynyt useita Lahden tunnettuja huonekaluteollisuuden yrityksiä. Puusepänteollisuus on ollut myös alueen satojen asukkaiden työllistäjä.

Kirja on saanut hyvät arvostelut, ja se tuo uutta tietoa Lahden esikaupunkiasutuksen historiaan. Käytettävissä on ollut asukkaiden haastatteluja 1970-luvulta lähtien, joista ilmenee, miten ilman kaavaa syntynyt esikaupunkialue on säilynyt valtakunnallisesti arvokkaana aivan matkakeskuksen läheisyydessä saneeraavan kaavoituksen paineista huolimatta. Näin kirja tekee kunniaa menneiden sukupolvien työlle ja kannustaa alueen asukkaita säilyttämään alueen kulttuurihistoriallinen arvo ja jatkumo.
Puusepänverstas. Kuva: Vesa Oja.
Ilmakuva Anttilanmäestä. Kuva: Mika Viitanen.
Nikari OyUuden suomalaisen puukäsityöhön, arkkitehtuuriin, muotoiluun ja tekniikkaan perustuvan oppikirjan valokuvien sekä muun materiaalin kerääminen
Olemme aina opastaneet nuoria, aloittelevia puuseppiä. Studiotyöpajallamme on harjoitellut lukemattomia kisällejä ja opiskelijoita kaikkialta maailmasta, ja yrityksen perustaja Kari Virtanen kollegansa Rudi Merzin kanssa on kouluttanut ahkerasti seuraavia sukupolvia. Siksi tahdoimme juhlistaa 50-vuotisjuhlavuottamme 2017 kirjan muodossa. Halusimme kirjan kertovan Nikarin maailmasta, ja samalla esittävän perustietoa hyvästä vanhasta puusepäntyön traditiosta, joka vielä elää meillä ja monilla muilla verstailla täällä Pohjolassa. "Working with Wood –- näkökulma pohjoiseen puusepäntyöhön" on kokoelma pohdintoja ja tietoa pohjoismaisesta puusepäntyöstä. Se ammentaa Nikarin perustajan ja mestaripuuseppä Kari Virtasen, Nikarin puuseppien sekä Nikarin suunnittelijoiden haastattelumateriaalista ja heidän henkilökohtaisista muistiinpanoistaan. Kirja kertoo Nikarin tarinan Pohjanmaalla sijainneen yhden miehen yrityksen yhteistyöstä Alvar Aallon ja Kaj Franckin kanssa Fiskarsin Ruukkiin muuttamiseen ja nykypäivän kansainväliseen muotoiluyhteistyöhön. Materiaalina on aina paikallinen pohjoiseurooppalainen puu. Pohjoisista metsistä kiinnostunut lukija saa niistä tietoa näkien havainnollistavia ja kauniita kuvia yhdessä puulajifaktatiedon kanssa. Saatu apuraha on käytetty kirjaa varten tuotetun materiaalin valmistamiseen: erilaisiin malleihin ja valokuvauksiin sekä oheistoimintoihin.

AIEMMIN MYÖNNETYT APURAHAT

APURAHASELVITYSTEN TIIVISTELMÄT

Back to top of page